keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Loma alkoi:)

Ja pitkä loma alkoikin, otin nimittäin eilen loparit töistä!:D Ajattelin että ihan turhaan stressaan jotain töitä, kun haluan keskittyä täysillä vauvaan ja minuun. Ja jokatapauksessa äippärahan tulen saamaan työtulojeni perusteella, joten nyt on aika ottaa rennosti:) Toivottavasti Josef löytää pian töitä itselleen, niin voin sitten jäädä vielä äippäloman jälkeenkin kotiin.

Edellisyön nukuinkin sitten yksin, Josef tuli kotiin vasta seuraavana päivänä puolenpäivän jälkeen. Oli kuulemma sattunut joku moka taxissa. Hän oli lähtenyt keskustasta ystävänsä kanssa taxilla kahden aikaan yöllä, ja tarkoitus oli ollut että taxi heittää ensin Josefin kotiin ja sitten hänen ystävänsä. No tämä kuski ei sitten ilmeisesti sen vertaa englantia osannut että olisi tämän tajunnut, vaan heitti heidät suoraan Josefin ystävän luokse. Josef piti parhainpana vaihtoehtona jäädä sinne yöksi, olisi muuten maksanut turhan paljon sieltä ajella kotiin vielä. Eli kaikki te jotka epäilitte Josefin uskottavuutta, hän olisi tullut kotiin mikäli taxikuski olisi käsittänyt mitä hänelle sanotaan:) Ja kuten jo sanoin, luottamus meillä tosiaan on kunnossa, ei tarvitse epäillä heti toista jos emme ole samassa paikassa koko ajan.

Tuo punaviini on näköjään aiheuttanu tulikivenkatkuisia kommentteja. Moni puhuu että sitä ei suositella yhtään. Niin, ei suositella, mutta sitä ei myöskään kohtuullisissa rajoissa kielletä. Näettekös eron tässä?:) Ja moni vertaa näkemystäni satunnaiseen punaviinin ottoon ja perhepetiin. Kaksi aivan eri asiaa. Lähden siitä olettamuskesta että äidin hyvinvointi = lapsenhyvinvointi. Punaviiniä ottaessani satunnaisesti rentoudun ja olen paremmalla tuulella pitkän aikaa, eiköhän tämä vaikuta lapseenkin. Eri asia jos olisin joku juoppo joka kiskoo puoli pulloa päivittäin, mutta kun nyt todella puhun varsin pienistä määristä.  Ja perhepeti liittyy myöskin tähän äidin hyvinvointin. Haluan säilyttää oman tilani, enkä tehdä myöskään vauvasta riippuvaista (+että siitä on paljon tutkimuksia että perhepeti on vaarallinen, hillitystä alkoholinkäytöstä ei olla pystytty osoittamaan että se olisi haitaksi sikiölle). Punaviini siis rentouttaa ja saa hyvälle mielelle, perhepeti ahdistaa, stressaa ja aiheuttaa turhaa liimautumista äidin ja vauvan välillä. Ymmärsittekös?

Tänään ajattelin viedä Josefin syömään johonkin hyvään paikkaan, vähän luxusta arkeen ja samalla voimme juhlia myös yhdessä raskauttani:) Palailen asiaan taas viimeistään neuvolakuulumisten jälkeen!

23 kommenttia:

  1. Joku tossa jo sanoikin, että jos sitä punkkua on pakko raskausaikana kitata ni sit se pari lasia VIIKOSSA ei ILLASSA.

    Pakko olla provo tää, koska mistään työpaikasta ei noin vaan lähdetä, vaan siihen kuuluu irtisanomisaika...hieno yritys ;)

    VastaaPoista
  2. Et halua TEHDÄ vauvasta Riippuvaista? Vauva ON riippuvainen äidistään... Ja ihan oikeesti jos et keksi mitään muuta tapaa rentoutua kuin tuo punaviini niin silloin olet alkkis. Ihan sama juotko pari pientä annosta se kaikki menee suoraan lapsellesi. Jos oikeasti välittää lapsestaan ei silloin tietentahtoen altista lastaan sille haitalliselle aineelle oman itsekkyyden takia. Mene lenkille jos sun pitää rentoutua ja pidä se korkki kiinni. Jo se, että puolustelee juomistaan raskauden aikana kertoo henkilön epäkypsyydestä ja riippuvuudesta eli ongelmasta.

    VastaaPoista
  3. Voi sinua riepua:) Et varmaan ole kovin paljoa tottunut työnantajien kanssa vääntämään? Jäin saikulle kun sain tietää raskaudestani (opettele sinäkin vähän huijaamaan, niin kahden viikon saikku irtoaa tuosta noin vaan;) ) ja eilen ilmoitin työnantajalleni irtisanoutumisestani. Joten tuon irtisanoutumisajan makaan kotona sairaslomalla:P

    VastaaPoista
  4. Tää olikin hauska blogi :D Huomaa tosiaan että ole vieraillut vauva.fi:n aihe vapaalla :)

    Kaikki klassiset riidan aiheuttajat käsittelet blogissa :)

    VastaaPoista
  5. Ei mitään muutakaan elintarviketta ole KIELLETTY raskausaikana. Ne ovat kaikki suosituksia. Kukaan ei tule pidättämään ja vie raastupaan, jos pyyhit perseesi sillä neuvolasta annetulla ruoka-ainesuosituksella ja syöt pelkästään maksaa koko raskauajan. Asetat vain lapsesi vaaraan. Ihan kuten käyttämällä alkoholiakin.

    Oletko koskaan mitannut, kuinka paljon senttilitroissa tuo viinilasillisesi on? Kaksi lasia on helposti lähemmäs puoli pulloa, jos kaataa vapaalla kädellä tavalliseen punaviinilasiin.

    VastaaPoista
  6. Tässä tuleekin taas se pieni ero että perus suomimuija kaataa tosiaan vapaalla kädellä lasin täyteen, äkkiähän siinä humahtaa se puoli pulloa. Opettele annostelemaan, viiniannos ei ole vapaalla kädellä kaadettu täyslasillinen:D

    VastaaPoista
  7. Alkoholi on alkoholia.

    Itsepä se päätät haluatko lapsellesi mahdollisesti aiheuttaa jotakin.

    VastaaPoista
  8. Oon kyllä ihan samaa mieltä noiden edellisten kanssa tosta punkusta. Mutta jos et tosiaan pysty olemaan ilman sitä punaviiniä, ni osta alkoholiton vaihtoehto.

    VastaaPoista
  9. huomio muut kommentoijat!! Tämä nainen yrittää tahallaan saada teidän kommentteja kirjoituksilleen, ei oikeesti kukaan voi olla noin tyhmä!! jätetään hänet omaan arvoonsa punkkuineen ja peteineen, ja ollaan me muut onnellisia siitä että meillä on terveet ja ihanat lapset.
    paljostakin saa näköjään melua aikaan. Ja Bella en itse olisi uskonut jos mieheni olisi tullut kotiin puoliltapäivin, kyllähän silloinkin oman huoran luota kotiin pääsee. Miten kauvan sanoitkaan että olette olleet yhdessä?

    VastaaPoista
  10. Juuri eilen kun kävin vauvani kanssa neuvolassa, huomasin neuvolan seinällä ison julisteen jossa luki: ALKOHOLI EI KUULU RASKAUTEEN, tulit sinä heti mieleen. jo ensimmäisellä kolmanneksella (tiedätkö mikä se on? :) )saatat sillä lasillisella tai parilla aiheuttaa lapsellesi elimien kehityshäiriöitä ja aivovaurioita. toivottavasti noin itsekäs ihminen ei lasta saa.

    VastaaPoista
  11. Et halua tehdä vauvasta riippuvaista sinusta? tiesitkö että ensimmäiset kuukaudet vauva kokee olevansa yhtä ja samaa sinun kanssasi. siis syntymän jälkeen. :D

    VastaaPoista
  12. MUTTA etkö nyt jo ripustaudu lapseesi liikaa jäämällä pois töistä?
    Sinunhan kuului olla NAINEN ja ÄITI tässä järjestyksessä..
    Mikä nainen jättää työnsä lapsensa takia, jos ensisijaisesti olet kuitenkin NAINEN :)
    VARO, ettet tukehduta lastasi liialla ripustautumiseslla (nyt jo merkit ilmassa!) Lapsesikin on yksilö kuten sinä. Hanki äkkiä uusi työpaikka!

    Näköjään käytät lastasi jo sairasloman verukkeena, o-ou!

    MUISTA ÄLÄ RIPUSTAUDU :)
    ole sanasi mittainen NAINEN !!

    VastaaPoista
  13. Toivottavasti saat kskenmenon sillä yhdenkään lapsen ei kuuluisi joutua tuollaiseen perheeseen jossa äiti on alkoholisti ja isä käy huorissa.

    VastaaPoista
  14. Hahahaaa :D Mä en pysty kuin nauramaan :D Äiti on alkkis ja isä käy huorissa!! Kuukauden paras läppä, heti tän blogin jälkeen. Kaikkihan näkee että kirjoittaja on aivoton kana, ja kyllä; heitä on olemassa ja kyllä; he saavat valitettavasti lapsia. Mistähän meidän yhteiskunta rakentuisi, jos kaikki äidit olisivat yhteä fiksuja kuin Bella on ;)

    VastaaPoista
  15. On se hienoa, että olet niin hyvässä taloudellisessa asemassa, että voit jättäytyä työttömäksi jo tässä vaiheessa raskautta! Varsinkin kun miehelläsikään ei ole työtä. Toivottavasti minun veroeuroni eivät mene sinun perheesi elättämiseen asumistuen ja toimeentulotuen merkeissä.

    Herää todellisuuteen! Jos tämä blogi on oikeaa elämääsi, niin pelkään kyllä, että tulet tippumaan vielä korkealta ja kovaa ja tästä tulee lapsesi vielä kärsimään.

    VastaaPoista
  16. onse hienoa kun joku voi noin vaan ottaa loparit töistä! olisin vaan miettinyt sinuna kaksi kertaa ennenkuin meen itseni irti sanomaan. jos tosiaan et haluu ostaa vauvalle vaatteita kirpparilta, niin olisit pysynyt vaan töissä. Tiedätkö kuinka pieni hoitotuki on kun äippäloma loppuu ja äitiyspäiväraha samalla. Voin kertoo että se on todella pieni noin 300€ ja jos sillä meinaat pärjätä niin kerro minullekin kuinka meinaat onnistua. Ja mitä enemmin luin niin aijot hankkia kunnon vaunut jotaka ovat 800€ luokkaa niin onnea sulle!! Tyhmä mikä tyhmä

    VastaaPoista
  17. Taidat tulkita "satunnainen lasi viiniä esimerkiksi juhlatilaisuudessa ei vielä ole haitaksi sikiölle" oman tarpeesi mukaan? Tämä ei TODELLAKAAN tarkota että satunnainen lasi viiniä viikossa, parissa tai edes kuukaudessa olisi ok! Tuo tarkoittaa enemmänkin että n. 2 lasia viiniä koko raskauden aikana ei ole vielä vaaraksi.

    VastaaPoista
  18. Ei tainnut neuvolassa olla mitään, kun ei ole tullut kuulumisia kertomaan :D

    VastaaPoista
  19. Päivän parhaat naurut :)
    Kiitos! Älä unohda blogia, vaan keksi lisää uutta niin ei käy munkaan aika pitkäksi kotosalla. Koita silti pitää jutut jossainmäärin todellisen tuntuisina. :)

    VastaaPoista
  20. Oi voi, mä niin toivon, ettei tää blogi katoa mihinkään ikinä! Parasta komediaa pitkään aikaan :) Mä en ihan oikeasti voi ottaa sua tosissani, enkä usko että mun kuuluukaan. Joku sanoikin, että oot hienosti ottanut esiin kaikki av-palstan riidanaiheet, ja kyllähän tämmöstä on jo odotettukin. Kirjotat hyvin ja perustelet mielipiteitäs just sen verran, että lukijat uskoo sun olevan tosissaan.
    Laitahan kuvia myös blogiisi - olisi kiva nähdä millaisilla geeneillä tulee niitä varmuudella kauniita lapsia (anteeks, tyttöjä) :)

    VastaaPoista
  21. Missä viipyy neuvola kuulumiset??

    VastaaPoista
  22. pettymys kun et ollu mitään uutta kirjoittanut, kerro toki lisää, blogisi on mielenkiintoisin juttu aikoihin!

    VastaaPoista
  23. Tuliko keskenmeno, vai missä olet, Täydellinen Äiti?

    VastaaPoista